Berninpaimenkoiraharrastukseni alkoi vuonna 1993. Vuosien aikana on moni asia tullut opittua kokemuksen kautta, mutta olen myös pyrkinyt hankkimaan lisää tietotaitoa käymällä erilaisia kursseja ja koulutuksia. Olen suorittanut mm. kasvattajan perus- ja jatkokurssit, eläinsuojeluvalvojakurssin sekä olen pätevöity TOKO-koulutusohjaaja. Lisäksi lukuisia muita koulutuksia ja luentoja liittyen koirien kasvatukseen, koulutukseen, terveyteen ja niiden kanssa harrastamiseen.
Kennelnimen sain vuonna 2006 ja olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Myös berninpaimenkoirien jalostuksen tavoiteohjelma tulee ohjaamaan tulevaa kasvatustyötäni. Vielä en ole kasvattanut yhtäkään pentuetta, vaan odotan, että saan omistukseeni sellaisen nartun, joka täyttää kriteerini terveyden, luonteen sekä ulkomuodon osalta.
"Hevoshullu" olen myös ollut koko ikäni. Yksi haaveeni toteutui, kun vuonna 2003 sain ostaa omakseni ratsastuskoululta, jossa kävin tunneilla, lempihevoseni, jo edesmenneen vuonoruuna Margon.
Olen ollut alusta asti eli vuodesta 2001, mukana kimppahevosporukassa, joka omistaa sh-tamma Lisbethin. On ollut mielenkiintoista seurata sen ravurinuraa ihan alusta asti ja mahtavaa menestystä ehti tamma saavuttaa ennenkuin harmittava loukkaantuminen keskeytti juoksijanuran.